Jotenki ihmeellisesti alko taas vituttamaan ja elämä alko maistumaan taas kerran paskalta. Sitähä se on ollu viimiset 3 vuotta, kaikki on perseestä. Ei mikään mene niinku suunnittelee ja kaikki kaatuu taas päälle. Pakko kiroilla muttako laittaa vituttamaan tuommoset ”teinit” jokka luulee jo elämästä mahottomia.. Kyllähän se on niin että niillä on vielä se vittumaisin vaihe tulossa. Ohan tässä nähty ja koettu kaikenlaista, nähny ko joku tekee kuolemaa ja nähny sen ko kaveri meinaa kuolla.. Kyllähän se pistää miettimään. Että turha se on väittää että tietää elämästä paljon,sitähän se ei ole. Jos ja kun se masennus iskee,niin pitää kuunnella muita ja ottaa sitä apua vastaan. Se on yhtä helevettiä kun torjuu ”ammattiavun” ja yrittää käyä yksin asioita läpi,kertomatta niitä kellekkään. Sehän se johtaa yleensä siihen itsariin.. Minähän en aluksi kellekkään kertonu mitään ja yksin mietin asioita,sitä vaan menee niin lukkoon.. Masennuslääkkeistäkään ole enää pahemmin apua siinä vaiheessa,sekin on tullu koettua.
En ala mitään kehumaan mutta itehän olen melkein kaikesta selvinny, osittain kaverien tukemana. Esimerkkinä masennus, Ilman kavereitten tukea ei varmaan tässäkään paskaa jauhettais,kiitos niille jotka jaksoi kuunnella. Kahestihan kävi itsarit mielessä ja yhesti meinasinki tehä mutta sehän jäin puolitiehen,onneksi,sen jälkeen sainki puhuttua asioista ja pikkuhiljaa siitä sitten elämä alko taas luistamaan.. On sitä kaikenlaista tullu touhuttua ko näin jälkeen päin ajattelee. Nyt ei tietenkään kävis moiset touhut enää mielessä. Kaikesta oppii selviytymään ko tarpeeksi elämää käy läpi,ei se aina mene niinkuin ite haluaa. Elämä ottaa ja elämä antaa,se pitää muistaa.
”jos tulevaisuus haaveeni täyttää
jään lepoon enkä tahdo enää syntyä uudelleen”
Näinpä,tulevaisuus on eessä ja sinne päin koko ajan ollaan menossa,päivä päivältä. Mutta nyt riittää taas tämä avautuminen vähäksi aikaa..